Jäin kotiin sairastamaan. Merkillistä etten pahemmin kanna huonoa omaatuntoa siitä. Mistä on kyse? Tunnenko voimavarani paremmin kuin ennen? Vai onko minulla nyt sellainen työyhteisö joka kestää sen että joku on välillä pois? Vai olenko tulossa vanhaksi ja ajattelen kerrankin omaa parastani? Eiii... en ainakaan vanhenevani myönnä!  Pystyn kuitenkin tekemään kotihommat ja ulkoilemaan luppakorvan kanssa. Pojat laitoin henk.koht. valvonnassa kouluun. Ja keittelin aamukahvit miehelle ja sen työkaverille. Paljon pitäisi ehtiä tekemään koska en nyt niin sairas ole ettenkö pystyisi. Tekemättömien töiden listaa: puiden kantamista alakertaan, kaupassakäynti, apteekissa käynti (jos se resepti järjestyy), koiranruoan haku Agrista, lomamatkan valmistelut, koiranhäkin hommaaminen, vakuutuksen irtisanominen, siivoilua joka on jatkuvaluonteista (eli onko se turhaa?). Olen huomannut että minulla on päätöksenteon kanssa pulmia. Mietin seurauksia liikaa enkä saa mitään aikaseksi. Ja aika usein siihen liittyy muiden mielipiteet. Miksi minusta on tämmöinen tullut? Ja sitten kun jotain päätän tehdä;  teen hätäisesti ja  taas ihmetellään että kuinkas tässä näin kävi? Huoh.. Ja jotkut vielä pitävät minua järkevänä!